Asianajopalvelut

yksityisille

Vakuutukset ja vahingot

Vahingon sattuessa autamme korvauksen hakemisessa joko vahingon aiheuttajalta tai vakuutusyhtiöltä. Hoidamme niin rikos- kuin siviilioikeudellisetkin vahingonkorvausvaatimukset. Asianajaja Panu Karhulla on pitkä kokemus vakuutusalalta ja kansainvälisten vahinkojen hoitamisesta. Tarvittaessa avustamme myös näitä asioita koskevissa oikeudenkäynneissä tai hoidamme asiaa vakuutuslautakunnassa.

Toimistomme hoitaa yli 20 vuoden kokemuksella kaikenlaisia rikosasioita sekä vastaajan että asianomistajan puolella. Vakavammissa rikosasioissa voimme hankkia puolustajan määräyksen tai asianomistajan avustajan määräyksen. Hoidamme rikosasioita myös oikeusapuasioina, mikäli edellytykset täyttyvät. Asianomistajalla on myös mahdollisuus käyttää oikeusturvavakuutustaan kustannusten kattamiseen vakuutusehtojen mukaisesti.

Joskus työnantaja voi päättää työsuhteen ilman asiallista ja painavaa syytä tai työsuhteen päättymiseen liittyy muita epäselvyyksiä. Autamme selvittämään asian ja tarvittaessa avustamme myös oikeusprosessissa. Luonnollisesti avustamme myös työsuhteen solmimiseen liittyvissä asioissa samoin kuin työsuhteen aikana ilmenevissä kysymyksissä. Työsuhteeseenn liittyvissä riita-asioissa voidaan usein hyödyntää ammattiliiton jäsenilleen ottamaa oikeusturvavakuutusta.

Hoidamme kaikenlaisia perhe- ja perintöoikeudellisia toimeksiantoja kuten perunkirjoituksia ja perinnönjakoja sekä avioeroja ja osituksia. Meillä on kokemusta myös ulkomaisten sukuselvitysten tekemisestä ja tilanteista, joissa pesän osakkaita ja omaisuutta on ulkomailla. Perunkirjoituksille ja perinnönjaoille sovitaan pääsääntöisesti kiinteä hinta, joka määräytyy toimeksiannon laadun ja laajuuden mukaan.

Lasten huollosta, tapaamisasioista ja elatuksesta päätöksen hakeminen käräjäoikeudelta edellyttää käytännössä aina avustajan käyttämistä. Mikäli vanhemmat eivät pääse sopuun lapsensa asioista keskenään, on ainoa mahdollisuus hakea päätöstä käräjäoikeudelta. Käräjäoikeudessa on vielä mahdollisuus asiantuntija-avusteiseen sovitteluun asianosaisten siihen suostuessa. Avustamme kaikissa lapsiin liittyvissä käräjäoikeusasioissa pitkällä kokemuksella. Hoidamme toimeksiantoja myös oikeusavulla sekä oikeusturvavakuutuksen kautta.

Asunnon myyjille ja ostajille tarjoamme asuntokaupan palvelut riskien kartoittamisesta kauppakirjan laatimiseen/kommentoimiseen, tarvittaessa myös asuntokauppariidan hoitamiseen saakka. Sijoittajille tarjoamme lisäksi mm. vuokraukseen ja omaisuuden muuhun hallinnointiin liittyvien sopimusten laatimisen. Lisäksi hoidamme myös asunto-osakeyhtiön päätöksentekoon ja osakkeenomistajan oikeuksien turvaamiseen liittyviä toimeksiantoja, tarvittaessa myös oikeusteitse. Osallistumme tarvittaessa avustajananne tai asiamiehenänne yhtiökokouksiin.

Autamme myös pienemmissä kysymyksissä ja silloinkin, kun oikeudellisen avun tarve on vielä epäselvää. Meihin voi olla yhteydessä ilman yllättävää kuluriskiä, sillä alustavista neuvotteluista ja tilanteen yleisestä kartoittamisesta emme veloita mitään. Asiakirjojen laadinta ja vastaavat tarkkarajaiset toimeksiannot hoidamme usein kiinteällä, etukäteen sovitulla palkkiolla.

Hinnoittelu

Alustava neuvottelu ongelman kartoittamiseksi on maksuton.

Mikäli toimeksianto on tavanomaista vastuullisempi tai vaativampi edellyttäen erityisen oikeudenalan erikoisosaamista, on palkkio vastaavasti suurempi. Korkeampaa veloitusta käytetään myös, kun toimeksianto hoidetaan säännöllisen työajan ulkopuolella, erittäin kiireellisenä tai vieraalla kielellä. Palkkioita voidaan tapauskohtaisesti myös alentaa.

Tarvittaessa sovittu palkkio voidaan vaatia kokonaisuudessaan tai osittain maksettavaksi ennakkona.

Varsinaisen palkkion lisäksi laskutamme toimenpiteiden edellyttämät toimiston ulkoiset kulut, esimerkiksi viranomais- ja tuomioistuinmaksut sekä käännöskulut. Myös asianajomatkan aiheuttamasta ajanhukasta veloitetaan tehtävän hoitamiseen käytetyn ajan lisäksi.

Tapauksissa, joissa työmäärä on etukäteen riittävällä tarkkuudella arvioitavissa, on mahdollista sopia enimmäis- tai kiinteästä hinnasta.

Milloin erityistä aihetta on, voidaan ennakolta sopia palkkio määräosaksi siitä, mitä toimenpiteellä päämiehelle saavutetaan tai tehdä sopimus erityisen hyvityksen suorittamisesta siinä tapauksessa, että tavoiteltu tulos saavutetaan.

Tavanomaiset toimistokulut, kuten puhelin-, postitus- ja kopiointikustannukset sisältyvät toimenpiteistä perittäviin palkkioihin. Suuremmat kopiomäärät tai tavanomaista suuremmat postituskulut, kuten lähetyksen ulkomaille tai pakettien lähettäminen, voidaan kuitenkin veloittaa erikseen samoin kuin muut tavanomaista suuremmat toimistokulut.

Useimpiin kotivakuutuksiin ja yritysvakuutuksiin sisältyy oikeusturvaosa, jolla voidaan monissa tapauksessa kattaa ainakin osa oikeudenkäyntikuluista. Selvitämme toimeksiantoon ryhdyttäessä päämiehen oikeusturvavakuutuksen korvaavuuden käsillä olevaan tapaukseen ja mahdollisuudet maksuttomaan oikeudenkäyntiin.